eksistentialismi

Mikä on eksistensismi:

Eksistentialismi on filosofinen oppi, joka keskittyy olemassaolon ja ihmisen olemassaolon analysointiin maailmassa. Se pyrkii löytämään elämän merkityksen ehdottoman vapauden, valinnan ja henkilökohtaisen vastuun kautta.

Tämän filosofisen virran mukaan ihmiset ovat ensin ja sitten jokainen yksilö siirtää elämänsä muuttamalla sen olemusta tai luonnetta.

Tämä filosofinen suuntaus, joka syntyi ja kehittyi Euroopassa kahden maailmansodan (1918-1939) välillä, on ominaista keskittymällä sen analyysiin olemassaoloon, jota ei ymmärretä tosiasiallisena tai tosiasiallisena vaan maallisen yksilöllisenä todellisuutena.

Eksistentialismilla on humanistinen reaktio kaikenlaista vieraantumista vastaan, ja sillä on laaja valikoima esiasteita: Sokrates, St. Augustine, Maine de Bitan jne. Mutta suppeassa merkityksessä eksistentialismin alkuperä palaa Kierkegaardille, joka hegeliläisen spekulatiivisen filosofian vastakohtana suunnittelee filosofian, jonka mukaan kohde on olennaisesti mukana hänen pohdinnassaan eikä rajoitu abstraktiin todellisuuden objektointiin. Tämän vuoksi hän puolustaa ihmisen olemassaolon epäyhtenäisyyttä suhteessa mihin tahansa ideaalisointi- tai resistiiviseen kokeeseen.

Sartren eksistentialismi

Ateistisen eksistentismin johtava edustaja on Jean-Paul Sartre, joka on julkaissut merkittäviä teoksia, kuten L'Existentialisme est un Humanisme ("Existentialism is a humanism") 1946 ja L'Être et Le Néant (The Being and the Nothing) 1943 .

Sartren mukaan olemassaolo edeltää olemusta, eli se on ensin olemassa ja määrittää sen olemuksen sen toiminnan ja elämäntavan kautta. Niinpä ateistinen eksistentialismi oli ristiriidassa kristillisen eksistentialismin kanssa, koska ihminen oli vastuussa hänen olemuksensa määrittelystä eikä Jumalasta.

Ateistinen eksistentialismi

Eksistentialismi kehittyi kahteen suuntaan: yksi ateisti ja yksi kristitty. Ateistinen eksistentismi ilmaisee, että ilman Jumalaa koko universaali perusta häviää, mikä synnyttää moraalin subjektiivisuutta. Silloin syntyy ahdistuneisuus, joka paljastaa ihmisen herkkyyden, sen ainutlaatuisen vastuun mihinkään tekoon ja tarve ohjata vapaata toimintaa yksilölliseen suunnitteluun tai sosiaaliseen sitoutumiseen.

Filosofisella eksistentialistilla oli suuri vaikutus teologiaan (R. Bultmann), kirjallisuuteen (A. Camus) ja psykiatriaan (Binswanger).

Kristillinen eksistentialismi

Kristillinen eksistentialismi merkitsee yhteisöllisyyttä ja ihmissuhdetonta rakkautta absoluuttisen läsnäolon moraalisen ylittämisen välineenä. Se vaatii antropologisen näkökulman puolustamista, vaikka se ei hyväksy ateistista imanentismia. Sitä edustavat K. Barth, G. Marcel ja K. Jaspers.

Katso myös humanismin merkitys.